Urhojen historiaa

Yhteistyötä ympäri Suomea työskentelevien urologisten hoitajien välillä oli suunniteltu eri sairaaloissa jo 70-luvun lopulta lähtien. Lopulliseen sysäykseen ja yhteistyötä vauhdittamaan tarvittiin kuitenkin kaksi kummisetää eli urologit Timo Lehtonen ja Olof Alfthan Meilahden sairaalasta. Ensimmäinen yhteydenotto kollegoihin tapahtui Meilahden sairaalasta käsin osastonhoitaja Kati Niirasen lähettäessä kirjeen kollegoille eri sairaaloihin tiedustellen kiinnostusta yhdistyksen perustamiseen.

Kiinnostusta löytyi, ja niin yhdistyksen alustava suunnittelukokous pidettiin Ilomantsissa 21.5.1982. Kokoukseen osallistui 14 urologista hoitajaa ympäri Suomea. Varsinainen Suomen urologiset hoitajat Urhot-yhdistyksen perustava kokous pidettiin maaliskuussa 1983. Yhdistyksen tarkoituksena oli kehittää jäsenten ammattitaitoa järjestämällä koulutusta urologisesta hoitotyöstä. Yhdistyksessä nähtiin heti alussa tärkeäksi luoda kontakteja muiden pohjoismaiden kollegoihin ja vastavuoroiset vierailut ruotsalaisten kanssa aloitettiin jo vuonna 1984.